MWT-tutkimuksella selvitetään tutkittavan kykyä ylläpitää vireyttä päiväsaikaan. Tutkimuksessa seurataan vireystilaa ja sen muutoksia sekä nukahtamisviivettä.
Tutkimus kestää koko päivän. Tutkimuksen alussa hoitaja kiinnittää pään, kasvojen ja jalkojen iholle pieniä elektrodeja, joilla vireystilaa seurataan. Päivän aikana on neljä noin 40 min. mittaista rekisteröintikertaa, joiden aikana tutkittava istuu lepotuolissa virikkeettömässä ja hämärässä huoneessa ja pyrkii pysymään hereillä. Tutkimustilanne videoidaan.
Tutkimuspäivän aikana tarjoamme lounaan. Tutkimuksen jälkeen hoitaja poistaa elektrodit sekä puhdistaa ihon, hiusten pesuun on kuitenkin hyvä varautua tutkimuksen jälkeen.
Valmistautuminen tutkimukseen alkaa jo kaksi viikkoa aikaisemmin unipäiväkirjan täyttämisellä. Tutkimusta edeltävänä viikkona nukutaan mahdollisimman säännöllisesti. Hiusten ja päänahan tulisi olla puhtaat tutkimukseen tultaessa. Piristävien lääkkeiden käyttö on lopetettava kaksi viikkoa ennen tutkimusta hoitavan lääkärin ohjeiden mukaan.
Kliinisen neurofysiologian erikoislääkärimme antavat rekisteröinnistä lausunnon.